Kirjakahvilassa tapahtui perjantaina 14.8.2026 kässäkerhon aikana uhkaava tilanne, josta haluamme tiedottaa asiakkaille ja rauhoittaa mahdollisia juoruja aiheesta.
Lyhyt kuvaus tapahtuneesta:
Paikalla olleiden mukaan asiakas kävi Kirjakahvilassa vessassa ja tuli sen jälkeen herjaamaan Kirjakahvilan kässäkerhoon osallistuvia ulkonäön ja olettamansa seksuaali-identiteetin perusteella. Hänen käskettiin poistua, mihin hän reagoi henkeen kohdistuvalla uhkauksella, mutta poistui kuitenkin paikalta.
Uhkaus on järkyttänyt Kirjakahvilan asiakkaita ja vapaaehtoisia, ja siitä on tehty rikosilmoitus. Viikonlopun aikana järjestettävän Love Metal Hate Fascism -festivaalin aikana turvallisuustoimia on lisätty. Kirjakahvilan henkilökunnan ja vapaaehtoisten kesken mietitään toimintakeinoja vastaavien tilanteiden varalle.
Kirjakahvila pyrkii olemaan turvallisempi tila, ja kaikki häirintä ja uhkailu otetaan vakavasti. Koska Kirjakahvila on avoimesti antifasistinen tila, jossa kokoontuu eri marginaaleihin kuuluvia ihmisiä, ymmärrämme että tilaan ja ihmisiin kohdistuu erityistä uhkaa. Kehotamme kaikkia Kirjakahvilassa käyviä varovaisuuteen ja solidaarisuuteen. Turvallisemman tilan ylläpitäminen on meidän kaikkien yhteinen vastuumme.
Jos olet kokenut häirintää tai uhkailua, akuuttiin kriisitilanteeseen apua tarjoaa MIELI kriisipuhelin:
MIELI Kriisipuhelin antaa kertaluonteista keskusteluapua joka päivä 24 tuntia vuorokaudessa numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.
MIELI Kriisipuhelin auttaa esimerkiksi silloin, kun
– elämäsi on juuri muuttunut ja sinun on paha olla
– olet kokenut järkyttävän tapahtuman
– koet, ettet jaksa yksin pelon, huolen tai surun kanssa
– sinulla on itsetuhoisia ajatuksia
– olet huolissasi läheisestäsi
Kriisipuhelin-päivystäjät ovat kriisityön ammattilaisia sekä tehtävään valittuja ja koulutettuja vapaaehtoisia MIELI ry:ssä sekä sen jäsenyhdistyksissä ympäri Suomea.
IN ENGLISH:
There was a threatening incident in Kirjakahvila on Friday 14th Aug which we want to notify our customers about and cool down possible rumours.
A short account of what happened:
According to people who were present, a customer visited the toilets in Kirjakahvila and proceeded to insult the participants of the crafts circle for their looks and assumed sexual orientation. The participants told him to leave, and he reacted with threatening their life but left the café.
Kirjakahvila volunteers and customers were shocked by the incident, and a police report has been filed. This weekend we’re organising an antifascist metal festival, and we’ve increased security measures during the event. Kirjakahvila volunteers are going to have meetings on how to prepare for such incidents in the future.
Kirjakahvila strives to be a safer space, and all harassment and intimidation is taken seriously. Since Kirjakahvila is an openly antifascist space that hosts marginalised people, we are aware that we’re targeted with extra threat. We encourage everyone in and around Kirjakahvila to act with vigilance and solidarity. Maintaining a safer space is our collective responsibility.
MIELI ry offers a crisis hotline unfortunately only in Finnish, but here’s their web page for services in English: https://mieli.fi/en/support-and-help/chat-or-write