’’Unessa juoksen yli peltojen ja kiemurtelevien purojen, läpi tyhjästä ilmestyneiden kaupunkien ja kauniiden lehtojen varjoisaan hämärään. Ihmettelen puiden kummallisia muotoja hetken aikaa ja jatkan matkaani. Saavun pienen metsäaukean reunaan, jonka keskellä näen vanhan ystäväni. Hän poimii kukan ja ojentaa sen minulle. Yritän kysyä häneltä jotain, mutta silloin kuulen äänen jostain kaukaisuudesta ja katsahdan hetkeksi muualle, jolloin huomaan seisovani järven rannassa. Kaikki tuntuu tästä eteenpäin sumuiselta ja häilyvältä kunnes herään’’

Unet ja unimaailmat ovat olleet iso osa elämääni ja kiehtoneet minua jo pitkään. Aikaisemmin tuntui, että vain unissani olin kunnolla elossa, ja pakenin sinne omaa elämääni, johon en ollut oikein tyytyväinen. Kuvasarjassa käsittelen niin näitä tuntemuksia eksyksissä ja hämillään olemisesta, kuin myös unien mystiikkaa ja symboliikkaa. Jostain alitajunnasta kumpuavia kuvia ja ajatuksia, joita olemme poimineet ympäriltämme mukaan matkan varrella.

tyhjiönä:

Laitan kännykän hiljaiseen tilaan,
etten hätkähdä joka kerta,
kun se ilmoittaa uudesta viestistä,
sillä toivon aina sen olevan sinä.
Mutta et ole – et se sinä koskaan ole.

Kaipaus on tyhjiö,
oli se sitten millaista tahansa.
Häntä kohtaan, kuka ei enää puhu sinulle,
häntä, joka rikkoi sinut,
kenet pitäisi unohtaa,
ketä et pysty unohtamaan,
et halua unohtaa,
tai kaipaus omaa itseään kohtaan, sillä se on kaikista raastavinta.

Taiteilija:

Olen Anni Virta, kaksikymmentäkuusivuotias toisen vuoden valokuvataiteen
opiskelija Turun Taideakatemiasta.

Minulla on kissa nimeltä Noppa,
mustavalkoisesta kuvaustyylistäni huolimatta lempivärini on keltainen,
juon kahvini mustana,
ja valokuvataide on se, minkä kautta hengitän. Silloin en ole niin tyhjä.

instagram: @annievirta

Alfred Aalto ”Hame kuuluu kaikille”
Esteri Lovisa Suomalainen ”My Value”

1.12 – 23.12.2024

Kirjakahvila on avoinna ma-pe klo 12-18, 
sekä nyt Vanhan Suurtorin joulumarkkinoiden ajan la-su klo 11-17. 

Näyttelyn avajaiset ovat sunnuntaina 1.12. Klo 17-19. Tervetuloa!
The opening of the exhibition is on Sunday 1st December at 17-19. Welcome!

Alfred Aalto kertoo taiteellisesta työskentelystään sekä esillä olevasta näyttelystä:

”Hame kuuluu kaikille kuvastaa ​tuntemuksiani sukupuoli-identiteetistäni. Valokuvaus on minulle tärkeä tapa ​selkeyttää itselleni asioita, joita en osaa ​muuten ilmaista. Teossarja on auttanut ​minua hahmottamaan sitä, mitä ​sukupuolikokemus merkitsee minulle.

Jokaisella kuuluisi olla oikeus ilmaista ​itseään ilman pelkoa ja häpeää. Jokaisen ​kuuluisi voida itse määritellä, miten kokee ​sukupuoliroolitetut asiat omalla kohdallaan ​sen sijaan, että yhteiskunta määrittää ne ​meidän puolestamme.”

Esteri Lovisa Suomalainen kuvailee näyttelyn merkitystä:

“Kantaaottavuuden lisäksi näyttely on myös rakkauskirje omalle keholleni ja queer identiteetilleni. Isot rinnat eivät tee minusta naista, eikä niiden roikkuvuus tee minusta vähemmän viehättävää. Rintani eivät tee minusta mitään, ne ovat vain osa kehoani.

Jokaisen on hyvä pohtia omia ajatuksia, mitä näyttelyni herättää. Ryhtyä pohtimaan, miten luoda maailmasta turvallisempi paikka, jossa jokainen voi tuoda kehonsa esille niin kuten haluaa.”

Taiteilijoita yhdistää samanlaiset arvot ja oman sukupuolikokemuksen käsittely taiteessa. Molemmat taiteilijat kertovat yhteiskunnallisista tärkeistä aiheista.

Afred Aallon ”Hame kuuluu kaikille” on nähtävillä Kahvilatilan salissa sekä Esteri Lovisa Suomalaisen ”My Value” on esillä Kirjalan puolella.

Taiteilijoiden instagramit: 
@aaltoalfred
@artesteri.lovisa

”Muutin Himalajalle ennen kuin ehdin suorittaa kouluni loppuun. Tavoitteeni oli irtautua kolonialistisesta koulutuksesta ja oppia muinaisen alkuperäiskansan parissa. Tämä näyttely tarjoaa valokuvallisia välähdyksiä tulevasta kirjastani, joka kertoo Gonzo-tyylisestä kokemuksestani Rasholin kansan keskuudessa.”

Jokainen kuva on tallennettu vaatimattomalla puhelinkameralla, ilman suuria teknisiä asetelmia—tarkoituksena oli tallentaa hetkiä sellaisina kuin ne koettiin. Näyttely on nähtävissä 2.9.-30.9.2024 aina kahvilan ollessa auki, ma-pe klo 12-18 ja tapahtumien aikaan.’

’This September, Kirjakahvila presents the exhibition ”Going Gonzo in the Himalayas,” featuring photographs taken over a decade in the Western Himalayas with the Rasholi community. Through this exhibition, Anuj Dudwadkar shares his experiences from the time he was welcomed into the community, learning about their ancient knowledge and way of life.

”I moved to the Himalayas before completing my formal education. My goal was to step away from colonial education and learn from an ancient indigenous community. This exhibition offers photographic glimpses from my upcoming book about my Gonzo-style experience among the Rasholi people.”

Each photograph was documented with a modest phone camera, without any large technical setups—the purpose was to capture moments as they were truly experienced. The exhibition is open from September 2nd to September 30th, 2024, during cafe hours, Monday to Friday, 12-6 pm, and during events.’

For nearly a decade, I’ve immersed myself in the world of the Rasholi community, high in the Western Himalayas—a place where ancient traditions and knowledge flow seamlessly through generations, untouched by the waves of colonialism. This journey was sparked by my critique of the colonial education system in India, which drove me to seek out the wisdom and knowledge systems of indigenous cultures that remain unaltered by external forces. My quest has been as much about self-discovery as it has been about understanding others, finding myself with one foot in the world of ’modern society’ and the other in an ancient civilizational continuum.

This exhibition is a celebration of that enduring culture—a glimpse into a world where the spiritual and the mundane are one. I have shared a few pictures and fewer narratives from my upcoming book -Going Gonzo in Himalayas. Through these photographs, I hope to share the depth, beauty, and spiritual connection that define the ’Rasholi’ way of life. While the focus here is on the richness of what remains, it’s impossible to ignore the subtle signs of change in the distance. The world beyond these valleys is ever-present, and with it comes the quiet, gradual influence of globalism. Yet, this exhibition isn’t about what might be lost, but about what still thrives. It’s a tribute to a culture that, despite the shifts around it, remains strong, vibrant, and full of wisdom.

My approach to documenting Rashol evolved naturally, driven by curiosity rather than a predetermined goal to create an exhibition. As I lived and learned among the Rasholi, my method became one of Gonzo journalism—where the boundary between observer and participant dissolves. Gonzo journalism isn’t about observing from a distance; it’s about stepping into the heart of the story, living it, and sharing it as it unfolds. In my view, particularly in fields like Indology, conventional research methodologies often fall short in acknowledging the constraints of rigid objectivity. Indigenous knowledge systems demand a nuanced approach, one that respects the subjective nature embedded in their way of life. This is why the only way to document this experience with integrity was to embrace my own subjectivity, acknowledging that my presence is woven into the story.

To maintain the authenticity of these moments, I chose to document with only a phone camera, and often, no camera at all. This method was less intrusive, allowing life to be captured as it happened, preserving the emotional truth of each moment. The result is a narrative that reflects the deep connections I formed and the respect I hold for the Rasholi way of life.

At the moment, I operate independently, driven solely by my passion and personal resources. None of this would have been possible without the social capital earned over the years and the incredible warmth and openness of the indigenous communities I’ve had the privilege of encountering.

(suomeksi alla)

FOLIA DE REIS IN FAVELA. There are more than 700 favelas (slums) in Rio de Janeiro. In these impoverished communities live roughly 2 million people, nearly 25-30% of the entire population of the city. Favela is often portrayed by Brazilian and international media as a dangerous, violent, crime ridden hellhole controlled by ungodly triumvirate of powerful narco cartels, corrupt government officials and brutal law enforcement. According to Brazilian Federal Police only 2% of favela denizens are involved in drug traffic. The overwhelming majority of those who live in favelas are honest, hardworking, law-abiding citizens trying to make ends meet. They are ordinary Brazilian folks living in extraordinary circumstances. Their story often gets neglected and ignored. These photos were taken during celebration of Folia de Reis in favela Santa Marta which commemorates the visit of the Magi to the Christ Child, also known in Christianity as Three Kings Day. The festivity is prepared and performed by and for favela people and rarely is seen by outsiders. Folia de Reis enacts the “pilgrimage” of Three Wise Men searching for baby Jesus, where pilgrims are local musicians and the clowns in scary masks portray abominable soldiers of the King Herod. This old tradition long cherished and kept alive in poor communities of Rio de Janeiro celebrates not only creative spirit of common people, but also demonstrates their unyielding resolve and refusal to surrender to the hardships and deprivations of everyday life.

FOLIA DE REIS FAVELASSA. Rio de Janeirossa on yli 700 favelaa eli slummia. Näissä köyhissä yhteisöissä elää noin 2 miljoonaa ihmistä, lähes 25-30% koko kaupungin asukkaista. Faveloita kuvataan brasilialaisessa ja kansainvälisessä mediassa usein vaarallisiksi, väkivaltaisiksi ja rikollisuutta täynnä oleviksi helvetin esikartanoiksi, joita hallitsevat voimakkaiden huumekartellien, korruptoituneiden hallintovirkamiesten ja brutaalien poliisivoimien epäpyhä liitto.

Brasilian liittovaltion poliisin mukaan ainoastaan 2% faveloiden asukkaista on tekemisissä huumekaupan kanssa. Ylivoimainen enemmistö faveloissa asuvista ihmisistä on rehellisiä, työtätekeviä ja lainkuuliaisia kansalaisia, jotka yrittävät hankkia elantonsa jotenkin. He ovat tavallisia brasilialaisia, jotka asuvat poikkeuksellisissa olosuhteissa. Heidän tarinansa jää usein vaille huomiota. Nämä valokuvat otettiin Folia de Reisin juhlinnan aikana Santa Martan favelassa, jossa kunnioitetaan kolmen viisaan miehen tai kuninkaan vierailua Jeesus-lapsen luona, muualla kristillisessä maailmassa tämä tunnetaan myös loppiaisena. Juhlallisuudet ovat favelan ihmisten suunnittelemia ja esittämiä toisille favelalaisille, ja ulkopuoliset harvoin pääsevät sitä näkemään. Folia de Reisissä esitetään kolmen viisaan miehen ”pyhiinvaellus” etsimään Jeesus-lasta. Siinä pyhiinvaeltajat ovat paikallisia muusikoita ja pelottaviin naamioihin pukeutuneet klovnit esittävät kuningas Herodeksen kauhistuttavia sotilaita. Tämä vanha perinne, jota on pidetty pitkään hengissä Rio de Janeiron köyhissä yhteisöissä, juhlistaa paitsi tavallisten ihmisten luovuutta, myös kertoo heidän peräänantamattomuudestaan ja siitä, miten he kieltäytyvät alistumasta jokapäiväisen elämän puutteen ja vaikeuksien alle.

Valokuvasarja Equivalents (not clouds), 2021 koostuu valokuvista, jotka ovat otettu älypuhelimella ja käsitelty mobiilisovelluksessa. Ennen kuvan näkymistä älypuhelimen näytöllä se kulkee monien ennaltamäärättyjen toimintojen läpi, joihin käyttäjä ei voi vaikuttaa. Pidän sitä prosessina, jossa hallinto siirretään käyttäjältä laitteelle ja lopulta ohjelmistokehittäjälle. Tässä sarjassa pyrin saada hallintani takaisin manipuloimalla ja muokkaamalla älypuhelimen kameran tulosta. Yritän myös päästä eroon esteettisistä stereotypioista, todellisuudesta ja kirjaimellisesta tulkinnasta liikkumalla kohti abstraktia.

Avajaiset maanantaina 2.8. klo 18-20. Tervetuloa!

Näyttely on esillä 2. -30.8.2021

Alexandra Trufanova
alex.trufanova@gmail.com
Ig @aletrua

Kuvaa muistiinpanoja. Yhdistä maisema ja kännykkäkuva. Vaihda kaupunkia ja hanki uusia muistoja. Luo uusia kansioita ja nimeä ne. Tallenna kovalevylle kaikki nämä paikat, jotka eivät tunnu enää samalta kuin silloin. Jotain on tapahtunut.

Etsin samaistumisen kokemuksia, kokonaiskuvaa, pakopaikkaa, jotain uutta, jotain tuttua tai mitä tahansa. Paikat tuntuvat tutuilta, vaikka ovat vieraita. Paikat tuntuvat vierailta, vaikka ovat tuttuja. Katson puhelimen näyttöä. Aion soittaa sinulle vielä, mutta en nyt.

Tarvitsen uuden kaupungin, tarvitsen uusia muistoja, tarvitsen tyhjän kovalevyn, johon varastoin kaikki nämä paikat, jotka eivät ole enää kuin silloin.

Anni Porrasmäki (s.1992) on toisen vuoden kuvataiteen opiskelija Turun taideakatemialla, joka viihtyy unissa ja sosiaalisessa mediassa.

KINESFÄÄRI -näyttely on syntynyt valokuvaaja Ikaros Ainasojan ja tanssikoulu Tanssitiimin taiteidenvälisen yhteistyön tuloksena. Tunnistettavissa turkulaisissa maisemissa kuvatut tanssiaiheiset taidevalokuvat ovat syntyneet halusta julistaa, että taide kuuluu kaikille. KINESFÄÄRIN valokuvissa taidetanssia on tuotu ulos julkiseen tilaan – tanssitaiteen näkökulmasta epätavanomaiseen mediumiin, pois eksklusiivisilta esitysareenoilta. Yksilölliset tanssivat kehot yhdistyvät kontrastoiviin tai kehon muotoja toisin toistaviin miljöön muotoihin rytmikkäinä ja dialogisina kokonaisuuksina.

Kinesfäärillä tarkoitetaan tanssijan kehoa ympäröivää moniulotteista tilaa, johon tanssija yltää paikaltaan poistumatta. Tanssijan liikkuessa yleisessä tilassa ja erilaisissa sfääreissä (alue, piiri, ympäristö) ja atmosfääreissä (ilmapiiri, tunnelma, miljöö), tämä henkilökohtainen alue liikkuu ja muuttuu tanssijan mukana. KINESFÄÄRI -nimi ilmentää myös itseironiaa, olemmehan tuoneet tanssijat taiteen sfääreistä valkoisissa tutuissaan Luolavuoren vanhalle kaatopaikalle.

Klassinen tanssitaide on perinteisesti ehdottanut välineellistä kehosuhdetta ja koulinut tanssivista kehoista tasalaatuisia ja paljaita. Tanssikoulu Tanssitiimin toiminta-ajatus on toisenlainen – tanssi on väline tanssijoille ja tanssiville kehoille eikä toisinpäin. KINESFÄÄRIn kuvat ilmentävät irtautumista tästä klassiselle tanssitaiteelle ominaisesta väljähtäneestä ajattelun traditiosta: kuvien tanssivat kehot ja miljööt eivät ole vain kanvaksia itseisarvoiselle taiteelle, vaan kertovat myös omaa täyteläistä historiaansa. Valokuvamalleina toimivat tavalliset tanssinharrastajat, jotka epätäydellisyydessään ovat kaikin puolin kokonaisia ja täydellisiä.

Eteiskabinetissa on tammikuun ajan esillä J.E. Rekilän seesteisiä maisemakuvia. Kuvia on otettu niin Rovaniemen kesäöissä kuin Turun lenkkipolkujen varsilta, mutta pohjavireenä on lopulta lepoon päättyvä liike ja asettuminen.

Juho Rekilän valokuvia nähtiin myös joulukuussa, jolloin esillä oli ”Kaverikuvia” -niminen kokonaisuus.

Rakkauskirjeitä ja semisäälittäviä maisemakuvia on välähdyksiä ja tarinoita kahden vaikeasti masentuneen naisen arjesta, lääkepurkin jakamisesta, jaksamisesta ja jaksamattomuudesta. Valokuvaaja-journalistiopiskelija Sonja Siikasen ja kuvataideopiskelija Salla Sillgrenin installaation pohjana ovat Polaroid-kuvat, sekä niihin liitetyt päiväkirjamaiset merkinnät. Kuvien joukossa on myös muilla materiaaleilla toteutettuja pieniä teoksia ja digikuvia.

Näyttelyn aikaisempi versio oli esillä B-galleriassa Superb!-tapahtuman yhteydessä 20.-21.6.2017.