Pyhä Antonius jolla on pitkä parta, pitkä tukka ja yllään vuohennahkainen kauhtana, istuu jalat ristissä kaislamattoja valmistamassa. Heti kun aurinko katoaa, hän huokaa pitkään, katsellen taivaanrantaa:

Taas yksi päivä! Yksi päivä on mennyt!


Näyttely on saanut innoitusta Gustave Flaubertin vuonna 1874 julkaistusta romaanista Pyhän Antoniuksen kiusaus, joka esittää egyptiläisen erakkomunkin öisiä näkyjä näytelmäkäsikirjoituksen muodossa. Nyt esillä olevat teokset ovat kuin dokumentaatioita visuaalisista hallusinaatioista, joita munkki kertoman mukaan koki paastotessaan yksin erämaassa, mutta ne eivät ole suoraa kuvitusta teokseen. Valtava määrä muistoja, tunnelmia ja mielikuvia virtaa lävitse joka hetki ja yksittäiset maalaukset ovat pysäytyskuvia taiteilijan omasta, ajoittain piinaavastakin ajatustulvasta, joissa on jotain samankaltaista kuin munkin houkutuksissa. Kiusaaja ei yölläkään nuku.

Heli Vanhakuu (s.1989) työskentelee kuvanveiston, maalauksen ja piirtämisen parissa. Inspiraatiota työhön hän ammentaa esoteriasta, ideoita teoksiin hän poimii luonnosta ja kirjallisuudesta. Heli opiskelee Samk-ammattikorkeakoulussa Kankaanpäässä ja vapaahetkinään mieluiten ulkoilee, sillä kävely on hänelle mieluisin meditaation muoto.

Näyttely on avoinna Kirjakahvilan aukioloaikoina.

Saint Anthony, who has a long beard, long hair, and wears a tunic of goatskin, is seated on the ground cross-legged, and is occupied in weaving mats. As soon as the sun disappears, he utters a deep sigh, and, gazing upon the horizon, exclaims:

Another day! another day gone!


This exhibition was inspired by The Temptation of Saint Anthony, a dramatic novel written by Gustave Flaubert and published in 1874. The novel describes various nocturnal visions of the monk Saint Anthony the Great while living in isolation in the Egyptian desert. Works on display on this exhibition are like documentations on some visual hallucinations the monk might have had fasting alone in the desert, but they are not illustrations for the book. A vast amount of memories, moods and visions flow through every moment and the works are like still pictures of the artists occasionally tormenting personal mindflow, which is somewhat similar to the monks disturbing temptations. The
Tempter does not sleep even at night.

Heli Vanhakuu (born 1989) works with sculpture, painting and drawing. She gets the inspiration to her work from esoteric practices and the ideas are picked from nature and literature. Heli studies in Samk university of applied sciences in Kankaanpää and in her free time she goes out for walks, for walking is her favourite form of meditation.

Exhibition is open during the opening hours of the Book Café.